Takaisin

Edilson Mamian-Pink Bourbon

Edilson Mamian-Pink Bourbon
Edilson Mamian-Pink Bourbon
Edilson Mamian-Pink Bourbon
Värikoodi 
Paahtoaste 
3

Harvemmin tavattu ja viljelty lajike Pink Bourbon on saanut nimensä varsin osuvasti; Kahvimarjat kypsyessään saavat vaaleanpunaisen värin. Lajike on hybridi yellow -ja red bourbon lajikkeista.

Lajiketta viljellään ainakin toistaiseksi varsin vähän. Tulokset kuitenkin resistanttiudesta lehtiruosteeseen ovat kuitenkin varsin hyviä.

Edilsonin tilalla Pink Bourbonin tuotanto 2000kg vuodessa, ja tilalle on lohkottu sille 1 hehtaarin alue. Edilson haluaa jatkossa erikoistua Pink Bourbonin viljelyyn, ja nykyisen 4000 pensaan lisäksi 6000 uutta pensasta on valmiina tuottamaan satoa kolmen vuoden kuluttua. Edilsonin nuorin ja vanhin poika ovat mukana tilan työssä, kolmannessa polvessa.

Saimme koe-erän hänen pink bourbonistaan toissa vuonna, ihastuimme kahviin ja tälle vuodelle onnistuimme ostamaan pienehkön erän kyseistä kahvia.

Kahvi on tyyliltään hienostunut ja kompleksinen. Tuoksussa marjaa ja kukkaisuutta. Maistoimme kahvissa makeutta, jota voisi kuvailla lähelle melonimaista, kohtalaista, valkoherukkaista hapokkuutta ja teemäisen suutuntuman.

Lajike 
Pink Bourbon
Alkuperämaa 
Colombia
Maku 
Makea,kompleksi, melonia, valkoherukkaa
Valmistustapa 
  • Suodatus
  • Pressopannu
  • Aeropress
Tila 
Las Palmas
Menetelmä 
Washed
Tyyppi 
Pientilakahvi
Korkeus 
1620masl
Pisteytys 
88,5
Aromi 
Marjainen, kukkainen