Kahvin historia alkaa itäafrikkalaisesta bun-nimisestä puusta, jonka marjoilla on piristävä vaikutus. Etiopialaiset poimivat marjoja ja söivät niitä raakoina tai kuivattuina. Sotilaat saivat energiaa marjoista, jotka olivat sekoitettu eläinten rasvaan ja marjoista etiopialaiset valmistivat myös viiniä. Kuumaa juomaa ei tuolloin vielä osattu valmistaa marjojen siemenistä vaan se tapa opittiin vasta Arabian niemimaalla. Kahvipuu ( bun ) kulkeutui Punaisen meren yli vuosien 575 - 850 välillä. Aluksi myös Arabit söivät terveellisinä pidettyjä marjoja sellaisenaan. Vasta vuonna 1000 alettiin valmistaa kahvin esimuotoa keittämällä kokonaisista marjoista laihaa lientä nimeltä qahwa. Näin juoma on kehittynyt erilaisten legendojen saattelemana nykyiseen muotoonsa kahvijuomana.
Aluksi kahvia joivat lähinnä muslimioppineet, ennen leviämistään kaiken kansan keskuuteen kahvipuiden kasvualueilla Arabiassa ja erityisesti kahviin liitettävän Mokan alueella. Mekkaan kahvi kulkeutui 1400-luvulla ja 1554 kaksi Syyrialaista kauppiasta avasi kahvihuoneen Konstantinopoliin. Kahviin ihastuttiin juomana ja Profeetta Muhammedin poika ylisti kahvijuomaa perimätiedon mukaan lausumalla “ Oi, kahvi. Tuot takaisin ne, jotka ovat vaeltaneet pois tiedon polulta”. Kahvin merkitys oli jo tällöin suuri kiinnostuksen herättäjänä ja keräsi ihmisiä nauttimaan juomasta. Kahvin uskottiin jo tuolloin antavan viisautta, jota kaikki halusivat itselleen. Jemeniläiset hyötyivät ainoina tuottajina monopoliasemastaan ja vartioivat tarkasti kahvipuitaan. Nykyiset kahvisadot perustuvat pääosin kolmeen erilliseen kahvipuun taimen varkauteen.
Joista ensimmäisen toteutti 1616 Hollantilaislaivojen komentajana intian valtamerillä toiminut kauppiaan poika Pieter van den Broecke purjehtiessaan Mokkaan. ( 1600 luvulla Alankomaat oli suurvalta ja kauppamahti ) Maaliskuussa hän lähti Mokan markkinoilta hankkimiensa tavaroiden kanssa joissa oli mukana kahvia ( kuuluisaa mustaa vettä ) ja Sulttaanin avustajan tietämättä myös kahvipuun taimia jotka istutettiin intiaan. Näin murtui Mokan kahvimonopoli. Toisen varkauden suoritti meriupsseri Gabriel-Mathieu de Clieu, joka ryösti viekkaudella kahvipuun pistokkaan Ranskan kuninkaalta. Amterdamin pormestari oli lahjoittanut kahvipuun taimen Aurinkokuninkaalle Ludvig XIV :lle kotikaupunkinsa kasvitieteellisestä puutarhasta. Pyydettyään lupaa ja hovin kieltäydyttyä jyrkästi Clieu sai hankittua Pariisin kasvitieteellisessä puutarhassa sijaitsevasta kahvipensaalle rakennetusta kasvihuoneesta pistokkaan jonka hän kuljetti Dromedairella Atlantin yli lasikaapissa äärimmäisissä olosuhteissa Martiniquelle. Vastoinkäymisistä huolimatta kasvi selvisi pitkästä matkasta ja Clieu istutti sen puutarhaan Martiniquella. Kolmen vuoden kuluttua nuori puu antoi ensimmäisen satonsa. 50 vuoden kuluttua pelkästään Martiniquella kasvoi jo 19 miljoonaa kahvipuuta ja merkitys oli suuri Ranskan taloudelle.
1730-luvulla kahvin taimia vietiin myös nykyiseen Haitiin ja siellä tuotettiin 1780-luvulla jopa puolet maailman kahvintuotannosta. Kolmannen merkittävän varkauden taphtumiin osallistui Portugalilainen eversti Francisco de Melo Palhetaa, joka toteutti hänelle annetun salaisen tehtävän vuonna 1727. Virallisesti kuninkaan lähettiläänä Ranskan Gyanan ja Portugalin siirtomaana toimineen Brasilian välistä rajakiistaa selvittämään tulleen everstin tehtävä oli saada haltuunsa kahvipuiden taimia voidakseen viedä ne Brasiliaan. Ranskan kuvernöörin määräyksestä himottuja kahvipuita ja viljelyksiä vartioitiin tarkasti ja oli etsittävä uusia menetelmiä tehtävän toteuttamiseksi. Legendan mukaan De Melho Palheta onnistui käyttämään viehätysvoimaansa ja suosiotaan kuvernöörin vaimoon joka everstiin ihastuneena avusti kahvipistokkaiden salakuljettamisen kukkapuskan sisällä. Näin kahvipuu levisi Brasiliaan joka panosti kahvintuotantoon ja kahvista tuli Brasilian itsenäistyttyä 1822 maan tärkein vientituote. Kahvi menetti asemaansa yellisyystuotteena kun tarjonnan kasvu laski hintoja ja muutkin kuin äveriäät pysytivät ostamaan kahvia. Kahvin kasvatus lisääntyi entisestään kun Eurooppalaiset perustivat siirtokuntia ja -maita eri puolille maailmaa missä sille oli suotuisat kasvuolosuhteet.
1900-luvun alussa saksalaiset siirtomaaisännät istuttivat kahvia Kilimanjarovuoren ympärille nykyiseen Tansaniaan ja näin kahvi palasi tuhatvuotiselta kierrokseltaan takaisin Itä-Afrikkaan. Ranskasta tulleet siirtolaiset veivät kahvin 1800-luvulla myös Vietnamiin jonka osuus kahvintuotannosta on jo merkittävä, jopa 15 % . Myös yhteen suureen kahvintuottajamaahan Indonesiaan, Jaavalle kahvin toivat Hollantilaiset jo 1600-luvulla perustamalla 5 viljelystä jottei tuotanto kasvaisi liikaa. Nykyisin Indonesia on kolmanneksi suurin kahvin tuottaja 6 %. Suurin tuottaja maa on edelleen Brasilia joka tuottaa 33 % maailman kahvintuotannosta.
Suomeen kahvi kulkeutui Ruotsin kuningashuoneen kautta Turun porvarisperheisiin ja saatavuuden kasvaessa syrjäytti sahdin juhlajuomana myös kansan keskuudessa. Ruotsin kuningas kielsi kahvin juomisen kansalta useaan kertaan kalliina tuontitavarana mutta joka kerta kansa nousi kapinaan ja kielto jouduttiin perumaan.